Kir­joi­tan par­hail­laan pientä juttua ajan­hal­lin­nasta. Olen itse­kin kokeil­lut eri­lai­sia ajan­hal­lin­nan ja töiden jär­jes­te­lyn kik­koja, mutta lähes kaikki ovat jää­neet. Eniten on alka­nut rasit­taa säh­köis­ten jär­jes­tel­mien yllä­pito, ja siksi hatun­nosto kai­kille, jotka jat­ka­vat trel­lo­jen ja ever­no­tien yms. käyttöä.

Olen koke­nut vii­saaksi sen, että yhdelle päi­välle ottaa vain muu­ta­mia isoja teh­tä­viä, jotain kes­ki­ko­koista ja muu­ta­mia pieniä ja nopeita vel­vol­li­suuk­sia sekä sen, että aset­taa asiat tär­keys­jär­jes­tyk­seen. Asioi­den lis­taa­mi­nen kynällä pape­rille käy luon­teel­leni sopi­van nopeasti.

Eikä voi miten­kään olla niin, että yhden päivän aikana on ihan pakko tehdä piiiitkä lista teh­tä­viä, jotka kaikki ovat tär­keitä. Niin tär­keitä, että juuri ja juuri ennät­tää viet­tää sen pari­tun­ti­sen somessa tai muuta vain haa­huilla. Aika­syöp­pöjä meillä taitaa olla jokai­sella, eikä siinä mitään!

Yhdelle päi­välle ei voi lait­taa loput­to­man pitkää listaa teh­tä­viä, sillä ajan­hal­linta ei tar­koita sitä, että jär­jes­te­lyn turvin ennät­tää­kin tehdä entistä enem­män. Se voi olla kyllä kyl­kiäi­nen. Kun töiden jär­ke­vällä jär­jes­tyk­sellä saa mie­len­rau­haa, teke­mällä suun­ni­tel­man mukaan teke­mät­tö­mien töiden lista lyhe­nee, voi päi­vään jäädä aikaa tehdä vähän enemmän. 

On tär­keää pai­not­taa sanaa ”voi”. Ajan­hal­linta ei tar­koita, että työ­pai­koilla ura­koi­daan koko ajan. To do ‑listan voi hel­posti muut­taa Tehty-lis­taksi ja hyväksi mie­leksi.  Onko­han se liikaa odo­tettu, että töissä olisi kivaa – edes joskus?

Share This