Elä­män­vii­sau­det voivat ärsyt­tää, mutta olen tykäs­ty­nyt tähän jos­tain luke­maani. ”Elämä ei tule val­miiksi edes jouluksi.” 

Tämän vuoden joulu oli ja meni. Silti tätä vii­sautta voi tois­tella mie­lessä, jos alkaa kiris­tää liikaa.

Vuo­dessa on monia hetkiä, jol­loin tuntuu, että vanha pitää saada pää­tök­seen, jotta on tilaa uudelle. Monelle se on joulu, toi­selle uusi vuosi, kesä­lo­malle lähdön hetki tai syksyn aloitus.

Mart­to­jen vanha keho­tus lopet­taa kaap­pien sii­vous jou­luksi, jos ei aio viet­tää joulua kaa­pissa, on jo tuttu – ja rinnan muis­tan aina sen totea­muk­sen ”etten todel­la­kaan ole niin hassu, että olisin joulun kaa­pissa” . Sen sijaan tämä­kin ihmi­nen aikoo pitää kaapin ovia auki ja ihailla siis­tejä hyl­lyjä. Tuntea hyvää oloa. Kyse on tunteesta.

Tun­teesta on kyse myös päin­vas­tai­ses­sa­kin ilmiössä, hui­ja­ri­syndroo­massa. Hui­ja­ri­syndroo­masta puhu­taan nyt paljon, vaikka ilmiö on tun­nis­tettu jo 1970-luvulla. Meillä asiasta on puhu­nut muun muassa psy­ko­te­ra­peutti ja psy­ko­logi Tiina Ekman, ja hän on kir­joit­ta­nut aiheesta tietokirjankin.

Olen ymmär­tä­nyt, että hui­ja­ri­syndrooma on sai­raan­loi­nen näke­mys itsestä: ”Kaikki vain luulee, että minusta on johon­kin, vaikka oikeasti ei ole. Joten­kin vain hui­jaan ihmi­set ja itseäni luu­le­maan, ja ihan kohta paljastun.”

Vaikka ei eläi­si­kään sai­raassa itseil­ma­pii­rissä, monia vaivaa omien aja­tus­ten jul­kai­sussa epä­terve näke­mys: keh­taanko vai ajat­te­le­vatko kaikki, että tyhmää.

Kyllä kehtaa. Tässä jokai­nen voi ottaa pienen ryh­ti­liik­keen. Aina­kin voi puhua omasta työstä, ehkä asiak­kai­den tilan­teista ylei­sesti, työn iloista ja var­jo­puo­lista, pal­koista ja vas­tuista, kiit­tää tai moit­tia. Anta­kaa osaa­mi­sen ja tie­tä­mi­sen lois­taa! Harva työ on tehty, jos siitä ei kerro jol­le­kin. Tai jos et itse viesti työs­täsi, joku muu tekee sen. Eikä kaik­kea tar­vitse tehdä itsek­seen. Yhdessä teke­mi­nen on muka­vaa ja opettavaista.

Kun kaikki löytyy nyky­ään netistä, voi kur­kis­taa, mitä omasta työstä on ker­rottu siellä. Tai voi miet­tiä, mitä kerron työs­täni omille van­hem­mil­leni tai lap­sel­leni. Se on yllät­tä­vän vai­keaa, jos nimit­täin yrit­tää kertoa kon­kreet­ti­sesti ja maan­lä­hei­sesti. Tes­tattu on.

Share This