Eräs lähei­seni teki rat­kai­sun ja vaih­toi työ­paik­kaa. Lyhyempi työ­matka, parempi palkka, mutta ei ehkä niin arvos­tet­tua duunia. Ennen oli pitkä työ­matka, nykyistä huo­nompi palkka, mutta arvos­tettu työ.

Hän var­masti mietti, minkä ottaa: kaksi kol­mesta vai yhden kol­mesta. Kuu­le­mani mukaan hän otti ensim­mäi­sen ja vaih­toi työpaikkaa.

Haku­vai­heessa kan­nus­tin kokei­le­maan. Lyhyt työ­matka ja palkan paran­tu­mi­nen ovat tär­keitä asioita. Moti­vaa­tio työhön löytyy, kun antaa itsel­leen avoi­mesti luvan innos­tua ja yrit­tää unoh­taa muiden puheet.

Minä myös tote­sin, että ”jos sinut halu­taan van­haan paik­kaan”, rahaa pöy­tään. Mutta ei se niin taida olla. Meillä on paljon työ­paik­koja, joilla ele­tään van­hassa ja käs­ky­te­tään. Kovan luokan osaa­jat ovat alai­sia, joiden ole­te­taan olevan nöyriä, nuukia ja nuhteettomia.

En tie­tysti tar­koita, että työ­pai­koilla ollaan kuin pel­lossa. Työn­johto-oikeus on ole­massa, ja se on jär­ke­vää, tur­val­lis­ta­kin. Lojaa­li­kin pitää olla. Mutta se kellon kanssa kyt­tää­mi­nen ei käy!

Share This