Eräässä sosi­aa­li­sen median ver­kos­tossa kysyt­tiin omasta tär­keim­mästä vies­tin­näl­li­sestä oival­luk­sesta. Olen miet­ti­nyt tätä jäl­ki­kä­teen, sillä vies­tin­näl­li­siä oival­luk­sia totta tosi­aan on.

Vies­tin­nässä on taval­laan kyse simp­pe­listä asiasta. Kuten vaik­kapa siitä, että ihmis­ten pitää tietää riit­tä­västi ja osata tehdä tämän tiedon poh­jalta omaan elä­män­ti­lan­tee­seensa sopi­via, hyviä valin­toja. Vähän tie­tysti on huvit­ta­vaa, että tällä myös perus­tel­laan leh­tien jut­tuja huu­li­pu­nista, sham­poista tai auto­mer­keistä, vaikka ne ovat selvää tekstimainontaa.

Jos vies­tin­tää miet­tii pidem­mälle, kyse ei ole yhtään hel­posta asiasta. OTOna vies­tin­tää tehnyt ihmi­nen sanoi osu­vasti, että hän on yrit­tä­nyt saada sel­ville, mistä vies­tin­nässä on kyse. Niinpä. Se sel­vi­tys­työ ei ole helppoa.

Yksi oival­luk­seni on, että liian usein aja­tel­laan, että vies­tin­tää voi tehdä ikään kuin vasem­malla kädellä. Ei voi. Nyt kun kana­via­kin on taka­vuo­siin ver­rat­tuna niin paljon, vies­tintä on koko päivän työtä. Eihän vies­tin­tää turhan vuoksi opis­kella monia vuosia, ja monet jopa teke­vät elä­män­työnsä viestinnän parissa.

Silti on niin, että viestinnän tulee kuulua työhön kuin työhön, ammat­tiin kuin ammat­tiin. Tämä on toinen oival­luk­seni: jos et viesti itse, sen tekee joku muu. Eikä mikään työ ole tehty ihan lop­puun asti, jos siitä ei myös ker­rota jol­le­kin. Riit­tä­mä­tön olo, siis se ettei ole nyt­kään tehnyt tar­peeksi, kuuluu jokai­selle viestijälle.

Kolmas oival­luk­seni on se, että liian usein vies­tintä aja­tel­laan isoksi möh­kä­leeksi, kun mie­lessä pitäisi palas­tella. Vaikka vies­tin idea oli­si­kin sama, vies­tin kohde ja jopa tavoit­teet vaih­te­le­vat. Puhuttu tai kir­joi­tettu kieli on jokai­sen ammat­ti­lai­sen tär­keim­piä työ­vä­li­neitä, jonka pitää myös kään­tyillä moneksi. Yhdellä tapaa puhu­taan kol­le­goi­den kesken, toi­sella tapaa päät­tä­jille tai rahoit­ta­jalle, yhdellä tapaa kii­rei­selle, lap­selle, sai­raalle tai elä­män­ti­lan­teensa raskauttamalle.

Neljäs oival­luk­seni on, että vies­tin­nällä tulisi kai­kesta huo­li­matta pyrkiä sel­vyy­teen, vaikka halut­tai­siin vai­kut­taa. Kai­ken­lai­nen vies­tintä on myös monien sidok­sien kenttä, jolla musta voi­daan muut­taa, jos ei ihan val­koi­seksi niin aina­kin har­maan jok­si­kin sävyksi. Media­lu­ku­tai­don tulisi olla jokai­sen hal­lin­nassa oleva kansalaistaito.

Viides oival­luk­seni liit­tyy siihen, että aika usein vies­tin­näs­sä­kin tuli­palo sam­mu­te­taan väärin. Viestinnän kenttä on monien into­hi­mo­jen ja epä­luu­lo­jen aluetta, ja jos työ­pai­kalla ei mikään muu ole pie­lessä, niin aina­kin tietoa pan­ta­taan. Ja rehel­li­syy­den nimissä, ei tämä kri­tiikki ihan turhaa ole.

Koska luet­te­lot ovat aina pai­kal­laan, teen sen.

Vies­tin­näl­li­siä oivalluksia

  1. Vies­tin­nässä on taval­laan kyse simp­pe­listä asiasta. Tar­jo­taan ihmi­sille tietoa, jotta he osaa­vat toimia omaan elä­män­ti­lan­tee­seensa osu­valla tavalla. Vies­tin­tää ei voi tehdä ”tossa sivussa”. Vaatii teki­jöitä, rahaa ja aikaa.
  2. Jos et itse viesti, sen tekee joku muu. Eikä mikään asia ole tehty ihan lop­puun asti, jos siitä ei ker­rota jollekin.
  3. Älä ajat­tele isosti, vaan osissa. Mieti, kuka on vas­tassa ja miten hän ymmär­tää sano­tun. Puhuttu tai kir­joi­tettu kieli on tärkeä työ­vä­line jokai­sen työkalupakissa.
  4. Vies­tin­nällä luo­daan kaa­ok­seen sel­vyyttä. Vai­ku­te­taan ja val­loi­te­taan, totta kai.
  5. Vies­tintä on ris­ti­rii­to­jen ja into­hi­mo­jen kenttä. Aika usein toi­to­te­taan, että (aina­kin) vies­tintä on huonoa. Vies­ti­tään ihan pie­leen ja vää­rästä asiasta, pimi­te­tään ja vääristellään.
Share This