Joten­kin tuntuu, että (työssä)jaksamisesta on puhuttu ihan liikaa, eikä kukaan enää halua kuulla siitä mitään. Silti jak­sa­mi­sesta pitää puhua, ja ennen kaik­kea toimia niin, että jak­se­taan – työssä, kotona, elä­mässä ylipäätään.

Jak­sa­mi­nen on sii­tä­kin jännä juttu, ettei se ole joko tai. Ihmi­siä ei voi edes jakaa kah­teen laa­riin: osa jaksaa ja osa ei. Näin ääri­päi­den väliin mahtuu monenlaista.

Olen sivusta seu­ran­nut hoi­toa­lalle val­mis­tu­van muu­tosta. Sitä muun muassa, kuinka pian alun jäl­keen tule­vat puheet työn ras­kau­desta ja palkan pie­nuu­desta. Aika nopeasti,  ”…yritä silti jaksaa” ‑tarra haa­la­rissa on paras opiskelijallekin.

Välillä on tuntu, ettei ketään tar­vita enää. Se ei tie­ten­kään ole totta. Oikein hät­käh­din, kun luin oman ammat­ti­jär­jes­töni jäsen­leh­destä jutun, jossa haas­ta­tel­tava kri­ti­soi kol­le­go­jamme, miten nämä lam­mas­mai­sesti kau­his­te­li­vat hoi­to­hen­ki­lö­kun­nan pul­lis­te­lua suo­ja­työ­ky­sy­myk­sessä. Ikään kuin uutena asiana mediassa koh­da­taan se, että suo­ja­työn aikana vuo­roissa oli ker­ran­kin ollut riit­tä­västi tekijöitä.

Luulin, että työ­voi­ma­pula on niin lop­puun kaluttu aihe kuin olla saat­taa. Jokai­nen tietää, että käsi­pa­reja on joil­la­kin aloilla liian vähän. Onhan tästä puhuttu vuo­si­kau­det. Mutta eipä se niin ole. Jos jotain tuosta haas­tat­te­lusta on totta, meillä on tahoja, joille ”vuo­rossa liian vähän teki­jöitä” on yllä­tys. Tai sitten ei vain väli­tetä. Totta on, ettei osas­to­jen arki kos­keta kos­kaan kaikkia.

Olen miet­ti­nyt niitä maa­seu­tu­paik­ka­kun­tia, joissa pode­taan työn­te­ki­jä­pu­laa eikä pal­ve­lui­ta­kaan kohta enää ole. Ensiksi eräällä pik­ku­paik­ka­kun­nalla kou­lu­ter­vey­den­huolto kes­ki­tet­tiin yhteen pis­tee­seen kai­kilta kes­kus­tan kou­luilta. Nyt teh­dään alueita, ja kou­lu­ter­veys pii­pah­taa paik­ka­kun­nalla tiet­tyinä päi­vinä ja loput hoi­de­taan netissä.

Käy se var­masti niin­kin, mutta joten­kin kylmää. Omana aika­nani käy­tiin väli­tun­nilla pur­ka­massa sydäntä iha­nalle Aunelle, joka oli kou­lulla aina kun mekin. Ei kai tuohon ole enää varaa, eikä ketään enää tarvita.

Jäsen­leh­den haas­tat­te­lussa todet­tiin, että kyse on tie­toi­sesta poli­tii­kasta. Mutta olem­meko val­miita mak­sa­maan lisää veroja? Se on yksi vaih­toehto. Kuin­ka­han paljon pitäisi latoa pöy­tään lisää pätäk­kää, että jotain täl­laista olisi nuo­rille tar­jolla vieläkin?

Share This