Kiel­tei­syys ja pahan­si­sui­nen räp­sä­tys ovat aina var­moja valin­toja. Myön­tei­sesti maa­il­maan suh­tau­tu­mi­nen on riski ja aina­kin tosi lap­sel­li­sesta. Kai­ken­lai­nen vas­tus­ta­mi­nen on oikeas­taan help­poa, mutta jos pitää antaa jär­ke­viä vaih­toeh­toja tai arvos­taa toista, menee­kin vaikeaksi.

Jotkut liput­ta­vat dia­lo­gin puo­lesta, mutta meille taval­li­selle tal­liai­sille dia­logi on vai­keaa. Asiaan ei oikein ennätä vih­kiy­tyä tai mennä kurs­sille, jotta osaisi dialogin.

Mistä dia­lo­gissa on kyse? Onneksi on netti.

Dia­logi on yhdessä ajat­te­lua, ei yhden tahon sane­lua. Kyllä. Käy jär­keen, sillä har­voin vii­saus on yhdessä päässä.

Dia­lo­gissa aja­tel­laan, että asioita voi­daan par­hai­ten ymmär­tää ja tutkia yhtei­sessä, arvos­ta­vassa vuo­ro­pu­he­lussa. Eri­lai­set näkö­kul­mat ovat ole­massa, mutta silti voi­daan löytää rat­kai­suja, jotka kel­paa­vat osapuolille.

Tämä­kin käy jär­keen. Usein elä­mässä on niin, että se päätös ote­taan, jonka kanssa voi­daan elää.

Yhtä aikaa dia­lo­gi­tai­to­jen kanssa pitäisi olla sinut omien tun­tei­densa kanssa ja tun­nis­taa, mitä omassa mie­lessä liik­kuu. Tar­vi­taan myös taitoa kuun­nella ja ilmaista itse­ään, puhua sekä ymmär­tää taus­toja. Tie­tysti, jos pro­vo­soi­tu­mi­nen on kivaa ja tulee tunne, että on elossa, minkäs teet.

Olen inno­kas radion kuun­te­lija ja eten­kin Ylen Aree­nan kulut­taja. Ohjel­massa Aris­to­te­leen kan­ta­pää oli mainio pätkä pola­ri­saa­tiosta. Ääneen pääs­tet­tiin pola­ri­saa­tion tut­kija Miriam Attias. Hänen ajat­te­luunsa voi tutus­tua tar­kim­min luke­malla vaik­kapa tämä teksti. 

Kuun­te­lin Aree­nan ohjel­man kän­nystä pariin ker­taan ja vii­sas­tuin. Vas­tak­kai­na­set­te­lua, pola­ri­saa­tiota voi­daan purkaa, jos halu­taan. Tai aina­kin hil­litä. Dia­lo­gia tar­vi­taan – täs­sä­kin. Ihme, kun siitä ei puhuta nykyistä enemmän.

Sekin on tär­keää älytä, että pola­ri­saa­tioon eri asia kuin on konflikti.

Attiak­sen artik­ke­lissa esi­tel­lään neljä point­tia, joilla pola­ri­saa­tiota voi­daan purkaa ja saada aikaan muu­tosta. Hänen ajat­te­lunsa poh­jau­tuu hol­lan­ti­lais­syn­tyi­sen teo­ree­ti­kon Bart Brands­man mal­liin. Ideana on sekin, että pola­ri­saa­tio ilmiönä tun­nis­te­taan ja ymmär­re­tään sen suhde konflik­tei­hin.

  • Kes­kus­te­luun ote­taan mukaan hil­jai­set, sillä yleensä heitä ei kuulla ja huomio kes­kit­tyy ääri­päi­hin, yllyt­tä­jiin ja mukaan läh­ti­jöi­hin. Pola­ri­saa­tiota pur­kava kes­kus­telu käy­dään kes­kellä ole­vien hil­jais­ten kanssa.

  • Puhee­nai­heeksi ote­taan dilemma, joka kutsuu poh­ti­maan. Mie­le­käs kes­kus­telu voi syntyä, kun puhee­nai­heena on kes­kellä ole­vien todel­li­set huolenaiheet.

  • Kes­kus­te­lun aloit­ta­jat toi­mi­vat puo­lu­eet­to­masti ja kuun­nel­len. Pola­ri­saa­tiota pur­kava dia­logi käy­dään puo­lu­eet­to­malla maa­pe­rällä ja kuun­te­le­vassa ilmapiirissä.

  • Ollaan arvos­ta­via. Pola­ri­saa­tiota pur­ka­vassa kes­kus­te­lussa ei ole kyse oikeasta tai vää­rästä, vaan eri näkö­kul­mien, int­res­sien ja tar­pei­den esiin pääsystä.
Share This